perjantai 20. helmikuuta 2015

KYLTERIPÄIVÄT 2015

Aiemmin kerroinkin jo reissanneeni tuolla etelän mailla useampaan otteeseen tammikuussa. Yks reissuista oli tämä meijän huikeaakin huikeampi Kylteripäivät, joka on Suomen Ekonomien järjestämä verkostoitumis-, asiantuntija-, ja viihdetapahtuma kauppatieteiden opiskelijoille. Meistä tytöistä kukaan ei ollut aiemmin käynyt "kypällä", vaikka ollaankin jo 5. vuoden opiskeljoita. Tunnettiin olomme kyllä tosin hieman senioreiksi siellä, mutta eipä se haitannut :D Suosittelen tapahtumaa lämpimästi kaikille ekonomiopiskeljoille! Puitteet olivat upeat - kiitos järjestäjille :)

P1012377

Ensimmäinen päivä koostui seminaareista ja puhumassa oli useita yrittäjiä ja suurten yritysten johdossa työskenteleviä henkilöitä. Seminaaripäivä oli super inspiroiva ja tähtäsi todella tällaiseen "nuoren sukupolven" kannustamiseen ja innostamiseen - uskaltautumaan yrittämään ja tavoittelemaan niitä haastavilta ja vaikeiltakin tuntuvia unelmia.

Suomessa yrityskenttä on muuttumassa radikaalisti ja ihmiset työskentelevät enemmän ja enemmän pk-yrityksissä samalla kun suurten työnantajien kuten esimerkiksi valtion, pankkien, Nokian ja Finnairin on pakko vähentää henkilöstöä. Kylteripäivillä opiskelijoiden asenteet näitä suuria työnantajia kohtaan olivat muuttuneet aiemmista vuosista merkittävästi ja esimerkiksi yrittäjyys nähtiin aiempaa houkuttelevampana vaihtoehtona. Meidän 500 ekonomiopiskelijan otannasta poiketen suomalaiset korkeakoulutetut näkevät kuitenkin edelleen suuret yritykset vetovoimaisimpina ja ihanteellisimpina työnantajina. Yrittäjyys on ennen tuntunut minustakin jotenkin kamalan riskialttiilta ja turvattomalta vaihtoehdolta, mutta tällä hetkellä kun YT-neuvotteluja pidetään joka toisessa puljussa, ei se työntekijänkään asema ole missään nimessä turvattu. Suosittelen kaikkia opiskelijoita koittamaaan yrittäjyyttä jo opiskelujen aikana kun on aikaa eikä taloudellinen vastuu perheen elättämisestä vielä paina päälle. Jos voisin mennä 5 vuotta taaksepäin opintojen alkuun ja mulla ois joku killeri bisnesidea niin oisin kyllä lähteny koittamaan!

P1012353

Noniin yrittäjyyspuheista tärkeämpiin eli The Ruokaan! ;D Koko 2-päiväisen Kypän ruokatarjoilut (ja juomatarjoilut) olivat aivan uskomattomia! Ei niinku yhtään mittään valittamista.

kypa-213
Kuva © Timo Soasepp

Kattokaa nyt tota ylempääki kuvaa...

kypa-245
Kuva © Timo Soasepp

Iltatapahtuma ja yöpyminen olivat Helsingin keskustassa, Radisson Blu Plazassa. Illalla oli tanssishow ja upea bändi soitti blues -tyylistä musiikkia alkuillasta ja menevämpiä radiohittejä loppuillasta. Me oltiin tyttöjen kanssa suurin osa illasta eristäytyneenä omassa nurkassa laulamassa karaokea :D Että se siitä verkostoitumisesta. 

kypa-270
Kuva © Timo Soasepp

kypa-310
Kuva © Timo Soasepp

Seuraava aamu oli odotetusti aika kauhea. Hotelliaamupala kuitenki pelasti paljonkin. Seuraavaksi 500 opiskelijazombia liikutettiin busseilla Salmisaaren liikuntakeskukseen Biitsi Areenalle, jossa vuorossa oli 4-tuntiset biitsibileet! Nuokin bileet on joka vuotinen traditio, mutta meillä ei silti ollut mitään käsitystä millaset ne tulis olemaan. Tuntui typerältä muutenki pakata matkalaukkuun jotain kukkasortseja ja -seppeleitä :D Areenalla oli kuitenkin 26 astetta koko ajan, joten tarkenemisesta ei tarttenu huolehtia. Ohjelmassa oli limboa ja köydenvetoa ja lounaana burrito-buffet. Cover-bändi oli myös aivan loistava ja tanssittiinkin melkein alusta loppuun asti!

kypa-480
Kuva © Timo Soasepp

kypa-377
Kuva © Timo Soasepp
Kylteripäivät 2015 (1)

Sellaset kemut! Olihan nuista biitsibileistäkin aika raju mennä pukemaan paksut vaatteet päälle ja tajuta että ulkona on kylymä ja kauhia loskasää!
Hämmensi kyllä meikäläisen mielenterveydellistä tasapainoa hetkeksi :D

Mää selvisin silti.

-Iina-

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

BRAND NEW BATHROOM


P1012562


Hotellimaista luksustunnelmaa kylpyhuoneeseen


P1012569

P1012565

P1012572

Näitä kuvia katsellessa tulee ylpeä olo itsestä. Koskaan en oo ennen suunnitellut ja sisustanut kylpyhuonetta alusta alkaen sähkö- ja putkitöistä lähtien viimeiseen silaukseen asti. Kylpyhuoneesta tuli kuitenkin juuri sellainen kuin olin suunnitellut, ellei jopa parempi kuin osasin toivoakaan! Monessa kohtaan piti olla kuitenkin tarkkana, ettei homma mennyt pieleen: laatoittaja oli lähellä laatoittaa pistorasiat umpeen, putkimies meinasi unohtaa pesukoneliitännät ja sähkömies asensi sähkörasiat varmaan 5 kertaa vääriin paikkoihin. Naapureiden mummot tulevat vieläkin kyselemään meidän kylppärin toiminnasta ja valittamaan, miten heillä ei vieläkään toimi tämä ja tuo asia. Uskaltaisin väittää, että perehtyneisyyteni  kylpyhuoneremontin toteuttamiseen ja jatkuva työn tarkistaminen onkin varmaan ollut syynä sille, ettei meillä ole jälkeen päin ollut juuri minkäänlaisia jälkipuinteja toiminnallisuuden nimissä. Suosittelen siis, että jokainen kokonaisvaltaiseen kylppäriremonttiin lähtevä joko palkkaa pätevän työnjohtajan pelkästään omaan projektiin tai perehtyy itse toteuttamiseen mahdollisimman paljon. Ja näin VARSINKIN, jos olette tarkkoja lopputuloksesta ja oman visionne toteutumisesta, niinku meikäläinen ;) Sain olla melko moneen kertaan poikittaista mailaa antamassa remppaukoille kun väittivät että joku juttu ei ole mahdollista ja sanoin että ****** kyllä varmasti on ja tiedän että on! ;)

P1012576

Melko pienessä kylpyhuoneessamme on käytetty kaikki neliöt tappiin asti - yhtään hukkatilaa ei ole. Lisäksi, koska mulla on ihan jäätävästi puteleita, meikkejä ja muita tököttimiä, niin tiesin tarvitsevani aivan hulluna säilytystilaa. Konkretisoi hyvin ton mun tavaran määrän kun vertaa mun ja Laurin tarvitsemaa tilaa: Laurilla on omille tavaroilleen yks hylly ja mulla on ööööö 9 + kaks isoa laatikkoa :D Mutta moni nainen siellä varmasti samaistuu! Otinkin viime keväänä elämäntehtäväkseni saada kylppäriin maksimaalisen määrän säilytystilaa ja niin, että se kaikki säilytystila on tehokkaassa käytössä ja toimii käytännöllisesti. Teen vielä erikseen postauksen säilytystiloista, jottei tämä postaus levahtais aivan mammuttimaiseksi! :)

P1012585

Suihkun ja muidenkin vesipisteiden suunnittelu oli myös oma hommansa sillä viemäri oli toisella puolen kylppäriä ja putkien vienti oli vähän kinkkistä aluksi. Alkuun putkien piti mennä pintavetona, mutta esteettisyyden nimissä (;D) päätimme madaltaa kattoa ja näin saimme putket piiloon. Samalla saatiin upotettua kattoon kolme spottivaloa. 

Suihkukulma on Eago-merkkinen ja ostettu K-Raudasta alle 200 euron hintaan. Suihkukulman säde on 90 cm, vaikka aluksi suunnitteli 80 cm mittaa saadaksemme lisää lattiatilaa ja pyykinpesukoneen ovelle tilaa avautua. Onneksi päädyttiin tähän 90 cm koska se 80 cm ois ollut kyllä aivan liian pieni. Mikäli tila antaa periksi, niin suosittelen ehdottomasti mahdollisimman ison suihkukulman hankkimista. Palakittee pitkässä juoksussa kun ei tarvi nyhjöttää ahtaasti. Ja siis ylipäätänsä suihkukulma on ehkä maailman pätevin keksintö ikinä, koska ovet taittuu 180 astetta, niin että ovet saa puskettua aivan seinän viereen synnyttäen lisää lattiatilaa ku tyhjästä!

P1012579

P1012677

P1012684

P1012679

Kylpyhuoneen suunnittelussa selkeä visio on valttia. Mulla oli alusta asti mielikuva sellaisesti freesistä ja valoisasta hotellimaisesta kylppäristä, mihin on ihana pimeänä talviaamuna mennä laittautumaan ja virkistäytymään. Kaksion kokoisessa asunnossa on myös tärkeää, että asunto itsessään on kuin yksi iso huone. Sen tulisi näyttää saman henkilön suunnittelemalta ja toteuttamalta - yhtenäiseltä. Tilojen yhtenäisyyttä voi rakentaa sisustustyylin, värien, tekstiilien tai pintamateriaalien avulla. Etenkin pintamateriaalien valinta tulisi miettiä tarkasti, sillä se määrittää pitkälti myös sisustustyylisuuntia, mitä tilassa voi toteuttaa. Siksi vuokrakäyttöön tulevissa tiloissa kannattaa suosia mahdollisimman neutraaleja sävyjä ja materiaaleja, sillä ne antavat eniten liikkumatilaa asukkaalle sisustustyylien suhteen ja todennäköisesti miellyttää suurinta osaa potentiaalisista vuokralaisista.

Miten yhtenäisyyden luominen vaikutti siis päätöksiini kylpyhuoneessamme käytettävistä materiaaleista ja väreistä? Ensinnäkin, meidän asunnossamme on tammilaminaatti ja keittiössä on tamminen työtaso. Tehostevärinä muutamassa seinässä makuuhuoneessa ja olohuoneessa on sellainen vaalea mokka/khaki, joka on kuitenkin enemmän lämmin beige, kuin harmaa tai vihertävä. Kylpyhuoneeseen halusin näin ollen myös tammisen tason, neutraalit valkoiset kiiltävät kalusteet ja vaalean mokan väriset tekstiilit. Valitsimme isot valkoiset seinälaatat, koska ovat tällä hetkellä todella trendikkäät mutta lisäksi ajattomat. Keittiömme välitila on rosteria, joten graniitinharmaa neutraali lattiakaakeli sopi myös hyvin kylppäriin. Viileä sävy lattiaan oli myös aika lailla välttämätön lämpimän tammen ja beigen sävyjen vastapainoksi. Jos lattian sävy olisi ollut lämmin, kylppärin ilmeessä ei olisi riittävästi kontrastia ja  sitä "freesiyttä".

Ja niinkuin tiedätte, koska kyse on mun suunnittelemasta kylppäristä, yksi suuri kriteeri suunnittelussa ja valinnoissa oli mahdollisimman edullinen hinta ;) Esimerkiksi kaikki säilytyskalusteet on hankittu Tori.fistä! Upea Solo valumarmoriallas on hankittu edulliseen hintaan Starkin verkkokaupasta ja vaalea tamminen työtaso ostettiin Bauhausin poistotuote-läjästä ja petsasimme ja käsittelimme sen sitten itse tummaksi. 

P1012609

Kun suuret linjat on mietitty, tulee yksityiskohtiin kiinnittää huomiota. Mikään kylppärin esine tai tavara ei ole eksynyt sinne vahingossa;) Esimerkiksi bauhaussista hankkimassani WC-paperipidikkeessä (14€) on samanlainen muotokieli kuin Lidlistä (5€) ostamissani tarralla kiinnitettävissä pyyhepidikkeissä. Myös Kärkkäiseltä hankitun Hansgrohen bidehana sekä suihkun Oras Optima suihkuhana toistavat samaa muotokieltä. 

Ihan detaljiyksityiskohdissa olen käyttänyt mustaa korostusvärinä. Tämä tulee esille esimerkiksi KairaHousesta ostamissani pyyhenipsuissaRitualsin saippuapumpuissa, sekä lääkelokerikossa käyttämissäni nimitarroissa. 

Lisäksi freesiyttä korostamaan halusin iiiihan pikkuriikkisen limevihreää, mikä tulee esiin saippuassa, maton kuviossa, pöydällä olevissa purkeissa, Tokmannilta ostamissani koristekukissa ja Biltemasta ostamissani suihku SPA-setissä.

P1012716

P1012615

P1012624>

P1012612

P1012740

"Kun suuret linjat on mietitty, 
tulee yksityiskohtiin  kiinnittää huomiota."


P1012713

P1012691

P1012688

Mulla oli aluksi ajatuksena rakentaa suihkuun upotetut suihkuhyllyt vesieristyslevystä, mutta aikataulu oli tiukka ja siksi en kerennyt niitä suunnittelemaan sen tarkemmin - kun toteutuskin olis pitänyt tehdä itse. No jokatapauksessa en missään nimessä halunnut tyypillistä teräskorihyllyä tms, koska se ei olis sopinut siihen hotellifiilikseen. Hankinkin sitten lasihyllyt ja aattelin että nistä tulee ihan täydelliset tuohon. NO, niitäkin sitten väännettiin ees taas ja eipä niitäkään sitten voinut laittaa kun putkia oli asennettu seinän takana ristiin rastiin ajattelematta sitä, että siihen joku hylly on joka tapauksessa voitava porata. Hyllyn liimausvaihtoehtojakin käytiin läpi, mutta todettiin että kantavuus ei riitä. Eli loppujenlopuksi en voinut sitten porata edes sitä rumaa teräskorihyllyä suihkuun ja meillä oli pitkään putelit lattialla lattiakorissa. Syksyllä vasta luovutin ja hankin Biltemasta halavalla tuommosilla imukupeilla kiinnitettävän hyllykön ja hyvin se on siinä pysynyt ja toiminut tehtävässään. Jos kylppärissä jotain muuttaisin niin ne lasihyllyt yrittäisin vielä värkätä jotenkin :D

P1012628

P1012673

P1012674

Lääkelokerikko on ostettu Bauhaussista ja sen jälkeen käsitelty vedenkestäväksi. Tämä oli äitini keksintö - sanotaanko näin että hänkin on jonkin sortin ekspertti siinä, kun pitää hyödyntää kaikki tila maksimaalisesti ;) Kaikki mitat työtasossa triplavarmistettiin, ja hyvä varmistustyö tuotti toivotun lopputuloksen. Halusin tosiaan, että työtaso on 50 cm syvä, jotta etäisyys peiliin ei ole meikatessa niin suuri, ja sillä säästi myös lattiapinta-alaa. No, 90% pesukoneistahan on 60 cm syviä, mutta selvitin että 50 cm syviäkin pesukoneita on mahdollista saada suht. edullisesti. Markantalosta löytyi sitten Candyn loistoyksilö alle 300 eurolla ja istui koloonsa kuin nakutettu. Lääkelokerikko on siten laitettu työtason nurkkaan vain sen takia, että sinne jäi pesukoneesta tällainen ylimääräinen pieni rako, johon oli mahdollista jotain laittaa. Lisäksi tarvitsimme jonkin näkö- ja vesiesteen lokerikon takana ja tason alla olevalle peilivalon muuntajalle.

P1012676

P1012675

P1012682


" Kylpyhuoneen suunnittelussa selkeä visio on valttia. "


P1012605

Tässä vielä kuva kylppäristä pelkällä peilivalaisulla, niin että kattospotit eivät ole päällä! Silloin hotellimainen tunnelma pääsee oikein oikeuksiinsa ja suihkussa käynti tuntuu ihan luksukselta. Tuon peilin olen tosiaan suunnitellut ja tehnyt ja osittain teetättänyt alusta asti itse ja se onkin kylpyhuoneemme - ja itseasiassa koko asuntomme - kruunu. Mää katon sitä joka aamu ja ihmettelen että oon osannut tommosen oikeasti tehdä! Tällaisestahan sais kaupasta pulittaa tuhansia euroja. Ette usko paljonko tää maksoi kuin tein itse... 150 euroa!!! Ja mulla on teille hyviä uutisia. Aion kertoa teille omassa postauksessaan juurta jaksaen, miten tällainen tehdään ;)

Mitä mieltä olette kokonaisuudesta? 

Itse en voisi ainakaan olla lopputulokseen enempää tyytyväinen! <3


-Iina-

Ps. lähiaikoina luvassa siis lisää spesifimpejä postauksia kylppäriin liittyen! 


AI KATO HELEMIKUU!

Jooo rytinällä alko taas tämä vuosi niinku kaikki edeltävätkin! Tammikuun aikana kerkesin tehdä kaksi 4 päivän reissua Helsinkiin, joista toinen koski kielitestiin ja toinen kylteripäiviin osallistumista. Molemmat reissut oli ihan huikeita! Jos on kylteripäivät vielä noin kova setti ens vuonnakin niin pakko ehkä vielä 6. vuoden opiskelijana mennä sinne rymyään. Oli siellä kyllä jo nyt niin nuorta porukkaa, että tuns ittesä ihan mummoksi, mutta eipä se menoa ja hauskanpitoa estä!:)

Arki, työt ja koulu sujuvat myös hyvin, entiseen malliin: hommia koitan tehä niin paljon ku suinkin vain ehdin :) Suurin osa päivistä on aamusta iltaan soutamista, joten bloggailuunkaan ei oo yhtään jääny aikaa. Eilen pilkisti kevättalven aurinko ekaa kertaa ja se sai kyllä jengin liikkeelle! Instagram täyttyi hetkessä sisustuspostauksista ja fresseistä lounaskuvista :D Niin se valo tekee ihmeitä meijän jurmukansallekin! Siivouskärpänen iski auringon voimasta muhunkin ja jynssäsin tuntikausia kylppäriä tip top kuntoon. Ja kyllä nyt kiiltää! Huomenna on makkarin vuoro!

Ja kylppäristä pitikin puhua tänään. Onneksi joku lukija tossa muutama viikko sitten muistututti mua siitä, että MÄÄ EN OO SITÄ MEIJÄ KYLPPÄRIÄ VIELÄKKÄÄN TÄÄLLÄ ESITELLY! Siis on vaan ihan täysin jääny sekin MUTTA NYT! tännään oon kuvaillu koko sielun kyllyydestä ja TÄTTÄDÄÄ huomenna teille on EL Massive kylpyhuonepostaus luvassa! Ja niitä postauksia riittää jatkoonkin useampia :) Jeee, jotenkin kiva kun sai ton homman nyt tehtyä, kun se on pitkään ollu to-do listalla. Ja jos niistä kuvista jotain inspiksiä teillä herää tai ideoita omaan remppaan niin sittenhän tää homma on menny putkeen.

P1012302

Nämä kuvat on siltä meidän Uuden Vuoden Ylläksen reissulta. Lupasin viime postauksessa jotain uskomattomia tarinoitakin sieltä jaaaaaaa ööööö nyt täytyy myöntää että tammikuu on tehny tenät ja en kyllä muista mitä juttuja oon meinannu kertoa :D

No mutta jos jotain muistelis: ensinnäkin, olin ihan supermielissään ko päästiin laskettelemaan! Vaikka olikin ihan kyny sää. Jossain vaiheessa menin melekeen paniikkiin ku jäätihkulunta tuli viistossa ja poski oli pitkään täysin tunnoton... mutta kylläpä siihenki kummasti tunto palasi ko päästiin Afterskiihin, hehe. Ei passaa koskaan aliarvioija minttukaakaon voimaa.

Meillä oli kans palju pari päivää pihassa ja muutamat lumienkelit käytiin tyttöjen kanssa siitä vetämässä hangessa! Mää heitin semmosen hienon mahapommienkelin ku ei siinä kylmyydessä kyenny kaatumaan selälleen! Uuden Vuoden päivänä pistäydyttiin Levillä illastamassa koko 14 hengen köörillä Narran-pizzeriassa. Yks kaveri meidän porukasta oli himoinnu jo monta päivää poropitsaa ja oli saanu jollain Inception-meiningillä sen mielihalun istutettua meidän muittenkin päähän, minkä seurauksena meidän porukka tilas 13 poropitsaa ja yhen pororullan :D Siinä sai jo kokki melekeen Petterinki heittää pataan että liha riitti kaikkien meidän pitsoihin.  Ruuat oli aivan uskomattomasti kaikilla nokan eessä 15 minuutissa joten 10+ palvelusta! Levi on muutenki tätä nykyä aika uskomaton mesta joten sinne kaikki, säger jag!

En muista ennää muuta.

PC312097


Mutta huomenna palataan kylppärimeiningeissä! Ai että, makosaa.

-Iina-




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...